Post by Chelsea on Mar 10, 2011 17:06:46 GMT 2
Nottingdale on kuvitteellinen kylä Yorkshiren Laaksoseudulla. Käytännössä katsoen Nottingdale kuuluu siis Yorkshiren kreivikunnan pohjoisosaan. Myös Nottingdalea ympäröi alueelle ominaiseen tapaan kukkulat ja joet, itse kylä sijaitsee laaksossa. Pelaamisen kannalta on hyvä tiedostaa Yorkshiren säätilat - ne noudattelevat hyvin pitkälti samantyyppisiä sääolosuhteita, kuin Suomessakin. Ainoana huomattavana erona on se, ettei talvisaikaan Yorkshiressä mennä aivan samalla tavoin pakkasen puolelle, kuin Suomessa. Myös lumi on jokseenkin harvinainen näky, mutta ei loppupeleissä täysin tavatontakaan.
Peli sijoittuu pääasiassa Nottingdalen kylän keskustaan. Keskustassa sijaitsevat niin kyläkauppa, Oakwheel Inn kuin muitakin, pieniä puoteja. Myös suurin osa asunnoista on joko keskustan Main Streetin varrella tai jollakin pienellä sivukujalla. Muutaman mailin päässä kylän keskustasta sijaitsee Farewoodin kartano, joka omistaa käytännössä katsoen lähes kaikki pienemmät maatilat Nottingdalen alueella. Maatilat sijaitsevat suurimmilta osin kartanon ja kylän välisellä alueella ja ovat siis suurimmaksi osaksi kartanon vuokratiloja. Kartano on kylän asumuksista ehdottomasti suurin, maatiloilla tilaa on toiseksi eniten. Asunnot kylän keskustassa ovat vaihtelevan kokoisia - kaksioita pienempiä ei ole, mutta parhaimmillaan suurimmat asunnot käsittävät jopa neljä huonetta, olohuoneen, keittiön ja kaksi kylpyhuonetta. Pääperiaate kuitenkin on se, että mitä kauempana kylän keskustasta asunto sijaitsee, sitä enemmän tilaa on.