|
Post by Chelsea on Jul 14, 2011 22:06:43 GMT 2
Daniel makaili raukeana yhdessä Oakwheel Innin majoitushuoneista. Hän ei ollut jaksanut lähteä illalla kotiin töistä - ei veljensä sanailun kohteeksi. Sen sijaan hän vietti paljon mielummin aikaa Alexin kanssa, ja työvuoronsa päätyttyä olikin soittanut naiselle ja pyytänyt tätä tulemaan käymään Oakwheel Innissä. Eiköhän Alex tosin ollut tiennyt varsin hyvin sen, mitä Danielilla oli ollut mielessään, mutta eipähän kumpikaan ainakaan pistänyt asiaa pahakseen. Hiljalleen, nyt herättyään Daniel silitteli Alexin hiuksia, tavoitteenaan saada herätettyä nainenkin vielä jossain vaiheessa unestaan. "Älä nyt viitsi, mulla on tosi tylsää täällä yksinään, mennään suihkuun", Daniel maanitteli yhä unessa olevaa Alexia.
Jossain vaiheessa Daniel myös onnistui sen verran, että näki Alexin luomien raottuvan. "Tules nyt. Ei me tässäkään koko päivää voida maata", Daniel sanoi hetken päästä, nousten itse ensimmäisenä sängystä. Hän tosin herrasmiehenä kiersi Alexin puolelle sänkyä ja jäi odottamaan sitä hetkeä, kun saisi taas katsella Alexin vartaloa muutenkin, kuin peiton suojista. Kun Alex vihdoin ja viimein nousi, katsahti Daniel naisen vartaloon aavistuksen liian pitkään, kallistaen päätään hetkeksi aikaa toiselle sivulle. Mitä ihmettä? "Tiedätkö mitä? Joku alkaa hyvää vauhtia lihoa", Daniel virnisti, taputtaen leikillään Alexin vatsanseutua.
|
|
|
Post by Sinikeiju on Jul 14, 2011 22:41:18 GMT 2
Alex oli edellisenä iltana lähtenyt mielellään Danielin luokse tämän soitettua. Seurustelu tämän kanssa oli ihanaa. Nainen oli vain unelmoinut siitä ja hänen oli yhä vaikea uskoa sitä todeksi. Hän ei ollut pistänyt vastaan sitä, mitä oli tapahtunut hänen tulonsa jälkeen. Danielin kainaloon oli ollut mukava nukahtaa.
Alex kuuli unensa läpi Danielin puhuvan ja piti silmiään kiinni toivoen, että tämä antaisi hänen vielä nukkua. Toive osoittautui turhaksi. Hän raotti silmiään vain hiukan. "Mä kyllä vähän olin ajatellu sellasta." Nainen piti silmiään yhä kiinni, kunnes miehen seuraavat sanat saivat ne rävähtämään auki. "Väitätkö sä mua lihavaks?" Alex kysyi kireästi. Danielilla oli kyllä tapana sanoa asioita suoraan, mutta että noin suoraan? Alex nousi istumaan. Hänen silmänsä kipunoivat hiukan. Oli toisella otsaa väittää häntä lihavaksi.
|
|
|
Post by Chelsea on Jul 14, 2011 23:22:22 GMT 2
Dan tunsi toisen turhautumisen jo suorastaan ihollaankin, mutta että Alex vaikutti suuttuneen näinkin kovasti. Dan kiemurteli paikoillaan ja ritti painotella jalalta toiselle. Yleensä Danielia ei saanut vaivautuneeksi lähes mistään, mutta nyt Alexin kireys tarttui kyllä Danieliinkin. "No siis en mä kyllä pahalla, mutta... Onhan sulle muutama lisäkilo tullu vatsan seudulle muutaman viime kuukauden aikana", Daniel vääntelehti paikoillaan. "Enkä mä sitä, sä oot edelleen kaunis, mutta sun vatsa on vaan vähän pyöreämpi. Vai syötiinkö me eilen illalla jotain turvottavaa? Jos se on jotain sellasta?" Dan kyseli vielä, kuin yrittäen pelastaa tilanteen. Tiesihän mies itsekin sen, että oli mennyt lipsauttamaan melkoisen sammakon suustaan, mutta eihän hän enää sitä voinut ottaa takaisinkaan. Hitto vieköön, tämä ei ollut yhtään hyvä juttu. Mennä nyt möläyttelemään tällaisia aivan kesken kaiken. "Älä nyt kuitenkaan jaksa mököttää, mennään kulta suihkuun", Daniel päätti vielä maanitella.
|
|
|
Post by Sinikeiju on Jul 14, 2011 23:57:25 GMT 2
Alex huomasi Danielin vääntelehdinnän. Hänen oma kireytensä oli selvästi tarttunut tähän. "Et sitte voinu aikasemmi sanoa, ni mä olisin voinu sillo jo tehdä asialle jotain." Nainen joutui miettimään hetken aikaa vastausta. Hänen muistellessa edellisiltaa ensimmäisenä mieleen oli juolahtanut heidän puuhansa, vasta sitten hän pystyi muistelemaan heidän syömisiään. Mikään niistä ei ollut turvottava. "Ei me mitään erikoista kyllä syöty." Alex tunsi yllättäen voivansa pahoin. Hän vei käden suunsa eteen. "Katotaan sitä suihkua sitten, kun mä olen oksentanu", hän sanoi juosten nopeasti vessaan ehtien kumartua juuri ajoissa ennen kuin antoi ylen. Mitä ihmettä hän oli syönyt, että tällainen äkillinen pahoinvointi iski? Tietenkään Alexille ei juolahtanut mieleen kuin mahdollinen ruokamyrkytys.
|
|
|
Post by Chelsea on Jul 16, 2011 12:39:23 GMT 2
Daniel mietti Alexin tavoin kaikkea sitä, mitä he olivat syöneet. Tietenkään Daniel ei tiennyt sitä, mitä nainen oli kotona suuhunsa pistänyt, mutta täällä he eivät olleet syöneet mitään sopimatonta. Yhtäkkiä tilanne vaihtui jälleen toiseen, kun Alex laittoi käden suunsa eteen ja alkoi valitella pahaa oloaan. Daniel oli suorastaan kummissaan - pakkohan Alexin oli ollut syödä jotain pilaantunutta tai muuten vain huonoa, kun kerran nyt jo oksettikin. Hän kuuli naisen yökkäilevän - kun oksentelu ainakin hetkeksi taukosi, käveli Daniel vessaan Alexin perässä ja nojasi itsensä seinää vasten. Ajatus tuli hänen mieleensä yhtäkkiä, vailla päätä tai häntää. "Millon sulla on viimeksi ollu menkat?"
|
|
|
Post by Sinikeiju on Jul 16, 2011 16:31:09 GMT 2
Alex epäili suuresti ruokamyrkytystä pahoinvoinnin jatkuessa. Hän tunsi itsensä voimattomaksi oksentelun takia. Hän yritti miettiä, mitä oli syönyt, mikä olisi voinut aiheuttaa tämän olotilan. Hän ei kyllä keksinyt ainuttakaan. Alex katsoi ihmetellen Danielia tämän tultua perässä ja esitettyä kysymyksensä. Miksi toinen sellaista kysyi? Miten hänen kuukautisensa liittyivät ruokamyrkytykseen? Sitten kysymyksen merkitys valkeni naiselle. Hän ei voinut, ei todellakaan. Se kuitenkin oli mahdollista. Alex nousi ylös kylpyhuoneen lattialta ja säntäsi huoneen puolelle tutkimaan käsilaukkuaan. Hän kaivoi kalenterinsa esiin selaten sivuja taaksepäin. Mitä kauemmas hän selasi, sitä kauhistuneemmaksi hänen ilmeensä meni. Miten ihmeessä Alex ei ollut aikaisemmin tajunnut asiaa ja huolestunut? Oliko hän ollut niin sekaisin Danielin kanssa seurustelusta? "Voi helvetti."
|
|
|
Post by Chelsea on Jul 16, 2011 18:06:07 GMT 2
Danielin kysymyksen jälkeen tuli pitkäksi aikaa hiljaista. Mies ei osannut edes miettiä mitään kummoisempaa - mielessä pyöri ainoastaan yksi kysymys. Oliko hän kenties osunut oikeaan? Pieni pelko läikähti hänen sisällään - oliko Alex raskaana? Olivathan he tietysti olleet useammankin kerran fyysisessä kontaktissa keskenään, mutta Daniel oli tähän mennessä ollut siinä uskossa, että Alex söi pillereitä. Ehkä söikin, mutta ehkä jokunen pilleri oli jäänyt välistä? Oli kuinka oli - mitä pidemmälle hiljaisuus venyi, sen pelokkaammaksi Daniel kävi. Hän huomasi jostain sumusta Alexin ottavan kalenterin esiinsä, kunnes nainen alkoi selailla kirjasen sivuja pitkälle taaksepäin. Tämä ei voinut tietää mitään hyvää. Lopulta naisen huulilta kuului kaksi pientä sanaa - ne saivat Danielin vakuuttuneeksi asiasta. "Käydäänkö Skiptonissa ostamassa varmuuden vuoksi raskaustesti? Mitä mieltä sä oot?" Daniel kysyi hetken päästä. Hän oli kyllä täysin valmis käymään kaupungissa - jos se vain toisi varmuuden. Eiköhän Alexin vanhempienkin kaupassa olisi ollut raskaustestejä, mutta ei heistä kumpikaan niitä voinut käydä ostamassa - eihän? Parempi vaihtoehto siis ajaa Skiptoniin ja ostaa testi sieltä. Muuten kylällä juorut alkaisivat rehottaa valtoimenaan, jo pelkästään Alexin ja Danielin seurustelu oli ollut tarpeeksi iso pala kyläläisille haukattavaksi. Ehkä oli siis yksinkertaisesti parempi mennä Skiptoniin, siinä se. "Jos sulla on yhtään parempi olo, voidaan lähteä vaikka heti. Jos tieto sit helpottais - tiedettäis, oletko sä raskaana vai et", Daniel sanoi hiljaisena.
|
|
|
Post by Sinikeiju on Jul 16, 2011 19:33:40 GMT 2
Alex ei ymmärtänyt, kuinka hän oli saattanut olla niin vastuuton, ettei ollut ajatellut ehkäisyä. Hän ei ollut vielä valmis äidiksi. Danielin kysymys sai naisen havahtumaan ajatuksistaan. "Käydään vain." Alexin vanhempien kaupalta oli turha käydä ostamassa. Se vain herättäisi lisää juoruja. Tarpeeksi oli jo syntynyt heidän seurustelustaan. Entä jos Alex olisi raskaana? Mitä hänen ja Danielin suhteelle silloin tapahtuisi?
***
Kaksikko ajoi Danielin autolla Skiptoniin Alexin polttaessa hermosauhuja tiheään tahtiin. Hän oli hermostunut ja jännitti testin tulosta. Nainen kävi ostamassa testin palaten autolle. Hän sanoi miehelle haluavansa palata Nottingdaleen. Majatalossa Alex kävi tekemässä testin kylpyhuoneessa ja laski sitten tikun yöpöydälle odottamaan, että tarvittavat minuutit. Hän olisi kävellyt ympyrää hermostuneena, ellei Daniel olisi pidellyt häntä paikallaan. "Entä jos mä olen raskaana?" Alex kysyi, kun aikaa oli kulunut tarpeeksi. Häntä pelotti liikaa se.
|
|
|
Post by Chelsea on Jul 16, 2011 19:52:43 GMT 2
Kaikki kävi nopeasti sen pienen päätöksen jälkeen - Daniel vetäisi takin päälleen ja nousi paikoiltaan, jääden odottamaan Alexia hetkeksi. He ajoivat Skiptoniin, apteekin eteen ja Danielin odotellessa Alex kävi ostamassa testin, kunnes kotimatka saattoi taas alkaa. Testin tulos kieltämättä pelotti Danielia itseäkin - mitä, jos Alex olisi raskaana? Olisiko hän valmis isäksi? Luultavasti ei, tai ainakin se vaatisi paljon sopeutumista häneltä. Hiljaisena paikoillaan Daniel istuskeli odottaen, että testi valmistuisi - Alex oli harvinaisen levottoman oloinen, jonka vuoksi Daniel sitoi hellällä otteella naisen paikoilleen odottamaan, että testi todella olisi valmis. "En mä tiedä, kyllä me jotain keksitään", Daniel sanoi. Ennen kuin Alex ehti nousta, nousi Daniel itse - hän nojautui eteenpäin sen verran, että saattoi ottaa testitikun yöpöydältä. Daniel laski sen syliinsä, katsahtaen aivan ensimmäisenä Alexiin - sen jälkeen katse laskeutui tikkuun. Kaksi viirua - ja kyllä Daniel tiesi, mitä se merkitsi, oli hänkin ehtinyt tässä ajassa lukea testin ohjeen niin moneen kertaan. "Ilmeisesti meidän pitää miettiä asioita vähän uudestaan", Daniel sanoi hiljaa. "Millon ne sun menkat on ollu viimeks? Kuinka kauan aikaa sitten?" hän kysyi vielä.
|
|
|
Post by Sinikeiju on Jul 16, 2011 20:36:20 GMT 2
Alex nyökkäsi Danielin sanoille. Heidän tosiaan olisi keksittävä jotain, mikäli hän oli raskaana. Hän ei ehtinyt ottaa testitikkua käteensä, kun Daniel oli jo tehnyt sen. Alex vilkaisi tikkua ja sen jälkeen pelokas ilme kasvoillaan miestä. Kaksi viivaa. Ei sellainen tulos, jota nainen oli toivonut. "Kolme kuukautta sitten", Alex sanoi hiljaa. Hänen elämänsä oli mennyt ylösalaisin pienessä hetkessä. Sanojensa jälkeen hän tajusi sen, että aborttia ei voinut tehdä enää. Raskaus oli liian pitkällä. Alex ei tiennyt, mitä hän nyt tekisi. Hän nousi ylös astellen ikkunan luo ja katseli ulos. Tunteet myllersivät sekavina hänen sisällään.
|
|
|
Post by Chelsea on Jul 16, 2011 20:50:37 GMT 2
"Ko-kolme kuukautta sitten?" Daniel kysyi aavistuksen järkyttyneenäkin. Eikö Alex tosiaan ollut huomannut, ettei hänellä ollut ollut kuukautisia pitkään aikaan? Ei Daniel Alexia syyttänyt, mutta silti - luulisi, että naiset huomaisivat tällaiset asiat. Alex oli noussut seisomaan, Daniel ei tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Vai pitäisikö ylipäätään tehdä mitään. Lopulta hänkin kuitenkin nousi ja kietoi kätensä Alexin ympärille. "Kyllä me tästä selvitään, ihan varmasti", hän sanoi hiljaa, upottaen sanansa naisen hiuksia vasten. Ainakin Daniel halusi uskoa, että kaikki kääntyisi vielä parhain päin - asioiden olisi vain käännyttävä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. "Mitä sä meinasit? Haluatko sä pitää lapsen, vai tehdä abortin?" Daniel kysyi hetken päästä hiljaa.
|
|
|
Post by Sinikeiju on Jul 16, 2011 21:09:13 GMT 2
"Mä en edes huomannu niistä olevan näin kauan enne ku mä katoin kalenteria." Alex huokaisi hiljaa. Hän tunsi käsien kietoutuvan ympärilleen ja nojautui taaksepäin. Hänen ja Danielin suhde oli tähän asti ollut vakavalla pohjalla, mutta perheen lisäyksestä ja muusta ei ollut mitään puhetta. Alex ei edes tiennyt, halusiko Daniel lapsia. Nainen kääntyi ympäri katsoen miestä. "Mä en tiedä. Tää raskaus on kuitenkin sen verran pitkällä, ettei aborttia voi edes tehdä. Ainoat vaihtoehdot on joko pitää tai antaa adoptioon", Alex vastasi hiljaisella äänellä. "Mun pitäs kai käydä neuvolassa tai jossain. Sen verran, mitä mä olen joskus lukenu, niin ensimmäisen ultran aika olis kaiketi nyt." Hän painoi päänsä miehen rintakehää vasten. "Dan, mä en tiedä mitä tehdä." Alex nosti katseensa jälleen ylös. Hän halusi tietää, mitä mieltä Daniel oli lapsista. "Me ei olla oikeastaan keskusteltu tästä aikasemmin, mut haluatko sä tän?"
|
|
|
Post by Chelsea on Jul 16, 2011 21:58:31 GMT 2
Daniel mietti kuumeisesti, mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä. Eihän näitä asioita opetettu oppikirjoissa! Hiljaisena Daniel mietti, mitä hän edes voisi vastata Alexille - hänenhän kuului kai ennen kaikkea tukea tyttöystäväänsä. Jos viime kuukautisista kerran oli niinkin pitkä aika ja aborttia ei voinut tehdä, heidän vaihtoehtonsa kävivät melko vähiin. Joka tapauksessa lapsi syntyisi, ja vaikka he antaisivatkin lapsensa adoptioon, tietäisi Daniel aina, että jossain päin tätä suurta saarivaltiota olisi hänen omaa lihaa ja vertaan, mutta sukunimi vain oli eri. Se ajatus tuntui kieltämättä omituiselta. Hiljaisena Dan huokaisi. "Mä en oikeastaan tiedä. Mä ymmärrän kyllä, jos sä et ole valmis äidiksi, mutta - mä tuen sua missä tahansa päätöksessä. Mitä sä vaan haluatkaan tehdä", Daniel sanoi lopulta. Hän tiesi seisovansa sanojensa takana - jos Alex haluaisi pitää lapsen, he kyllä keksisivät keinot. Jos Alex puolestaan haluaisi antaa lapsen adoptoitavaksi, sekin kävisi. Ei Daniel kuitenkaan ollut ollenkaan varma siitä, oliko valmis isäksi vai ei. "En mä oo yhtään varma, onko musta vielä isäksi. En mä tiedä, oonko mä valmis", Daniel sanoi vielä.
|
|
|
Post by Sinikeiju on Jul 16, 2011 22:15:30 GMT 2
Alex ei tiennyt, mitä sanoa. Danielin sanat saivat hänet liikuttuneeksi. Miten toinen osasikaan rauhoittaa niillä. Ehkä oli vain hyvä, että oli joku, joka oli tukemassa. Vanhemmilleen naisella ei ollut vielä valmis kertomaan. "Onko musta äidiksi? Mä en tiedä, oonko mä valmis." Alexista tuntui oudolta ajatella, että jos he antaisivat vauvan adoptioon, että sillä olisi eri sukunimi ja se asuisi jossain päin saarivaltiota. "Meiän ei varmaan kannata varmaan vielä sanoa porukoille mitään. Mä en jaksa sitä hössötystä, minkä äiti takuulla alottaa, kun saa tietää." Alex tiesi, että hänen äitinsä aloittaisi hirveän hössötyksen alkaen puhua häistä ja sun muusta. Tämä varmasti yrittäisi saada tytärtään lopettamaan tupakoinninkin raskauden takia, mikä ei tulisi onnistumaan. Nainen ei halunnut ottaa häitä vielä puheeksi. Heidän suhteensa oli vasta aika alussa ja vaikka he olivat tunteneetkin useita vuosia, niin kunnolla Alex ei vielä Danielia tuntenut.
|
|
|
Post by Chelsea on Jul 17, 2011 10:29:50 GMT 2
"Niin, en mäkään tiedä, oonko mä valmis isäksi" Daniel sanoi hetken päästä hiljaisena. Heidän molempien ajatukset harhailivat ristiin rastiin - Daniel ei ehtinyt edes ajatella mitään häiden suuntaistakaan, sillä tiesi, etteivät hänen vanhempansa olisi järjestämässä häntä lapsen vuoksi naimisiin. Daniel oli edelleen hiljaa, kunnes lopulta avasi suunsa. "Mietitään tää asia kunnolla, ei hätäillä. Okei?" hän kysyi, kietoen kätensä viel Alexin ympärille. (( Kelailin, et tää peli vois olla hyvä lopetella tähän... ))
|
|