|
Post by Chelsea on Mar 10, 2011 20:59:49 GMT 2
Lähes kaikki maatilat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovat sekä rakennustensa että tilustensa puolesta Farewoodin kartanon vuokratiloja. Vaikka omistajat kartanossa ovatkin vaihtuneet, on vuokrasopimukset viljelijöiden kanssa pyritty uudistamaan aina samanlaisina. Tiloillaan asuu yhä sellaisiakin perheitä, joisen isännät ovat kasvaneet kotitilallaan ja jääneet itse omien vanhempiensa jälkeen vijelemään tilalla. Itse tilojen kunto vaihtelee: kartanon kyseisen hetken isännistä riippuu pitkälti se, suostuuko kartano avustamaan vuokraviljelijöitään esimerkiksi tilojen remontoimisessa. Osa tiloista on siis äärimmäisen hyvässä kunnossa, osa puolestaan on saattanut olla autioituneena pitkänkin aikaa, eikä kunto varsinaisesti ole loistava. Tavallisimpia näkyjä Yorkshiren alueella ovat lampaat, lihakarjanaudat ja viljelmät. Kukaan vuokraviljelijöistä ei ole velvoitettu maksamaan saamistaan tuotoista kartanolle - niin kauan kaikki on hyvin, kun kuukausittainen vuokra maksetaan ajalla, eikä rästejä jää perittäviksi. Kylän asuntoihin nähden tiloilla on huomattavasti enemmän pinta-alaa asumista varten, myös pihat ovat suurempia ja viihtyisämpiä. Ei ole ollenkaan mahdoton ajatus, että maatilalle muuttaisi perhe kaupungista - tontit ja asunnot maaseudulta ovat olleet kummastuttavan kysyttyjä viimeaikoina.
|
|