|
Post by Sinikeiju on May 12, 2011 20:46:45 GMT 2
"Äläs kuule yleistä. Ei kaikilla naisilla oo omituisia vaatehömpötyksiä", Alex huomautti. Daniel oli tyypillinen mies. Heti yleistämässä kaikki naiset samanlaisiksi, kun näki jonkun pukeutuvan erikoisesti. Alex itse piti shoppailusta, mutta hän osasi kyllä katsoa tarkkaan, mitä osti. Hän ei suostunut edes harkitsemaan kaikkia niitä vaatteita, mitä sattui näkemään. Eivätkä hänen vaatteensa edes olleet kalleimmasta päästä. Pahuksen Daniel. Pitikö tämän hymyillä tavalla, joka vei jalat alta. "Mä en kyllä haluais olla kuninkaallinen tai julkkis, koska mä en halua lukea lehdistä omista häistäni, jos mä joskus edes pääsen naimisiin." Alex huokaisi sanojensa päätteeksi. Hän ei uskonut mahdollisuuksiinsa päästä koskaan naimisiin. Hän ei edes seurustellut, hän oli vain mennyt ihastumaan ja pahasti henkilöön, jonka tunteista ei ollut yhtään varma. Kaiken lisäksi hänen äitinsä jaksoi muistuttaa, että pikkujalkojen tepsuttelua olisi mukava kuulla. Alex ei edes ollut varma, halusiko hän lapsia koskaan. Kunhan ensin löytäisi itselleen jonkun, jonka kanssa olla. "Haluutko leikkiä herrasmiestä ja hakea mulle yhen Gin Tonicin?"
|
|
|
Post by Chelsea on May 13, 2011 0:12:57 GMT 2
"Onhan siinä vastuuta", Daniel pohdiskeli ääneen. "En mä ainakaan itse sitäpaitsi haluais olla vastuussa niin suurelle määrälle ihmisiä kaikesta, mitä mä teen. Kyllä mä jotain yksityisyyttä haluaisin", hän jatkoi vielä hetken päästä samaan, pohdiskelevaan äänensävyyn. Pienen hetken ajan kaksikon välillä oli hiljaista - koko pubi oli oikeastaan kovin hiljainen. Vain muutamia kommentteja vieraiden pukuihin liittyen kuului sieltä täältä, muuten kaikki olivat keskittyneet täysillä televisiosta välittyviin tapahtumiin. Tällä kertaa Daniel ei kuitenkaan ehtinyt uppoutua kovin pahasti television syövereihin, kun hän jo nyökkäsi Alexille ja lähti lipumaan kohti baaritiskiä. "Isä? G&T kertaa kaksi", Daniel sanoi. "Kun vaan ehdit", hän lisäsi hetken päästä ja nauroi makeasti. Eipä tiskillä Danielin lisäksi muita ollutkaan. Niinpä isäkään ei saanut naljailun aihetta siitä, että poika vain laiskotteli. Drinkit olivat kohta kädessä ja niine hyvineen Daniel lähti suuntaamaan tietään takaisin pöytään. "Olehan hyvä", Daniel sanoi hymyillen, katsoen Alexia suoraan silmiin.
|
|
|
Post by Sinikeiju on May 13, 2011 0:41:44 GMT 2
"Onhan siinä. No, eipä taida mun pitkään aikaa tarvita miettiä mitään häihin liittyvää", Alex totesi katse television ruutuun suunnattuna. Hän kuuli muutamia kommentteja pukuihin liittyen, mutta ei itse kommentoinut niitä mitenkään. Hän odotti vain yhtä pukua. Hän ei ollut huomaavinaan äitinsä häneen luomia merkitseviä katseita. Alex hymyili Danielille tämän haettua hänen pyytämänsä juoman. "Kiitos. Kyllä susta näköjään herrasmiestä löytyy", hän sanoi virnistäen. Kyllä hän tiesi, että Danielista löytyi herrasmiestä, mutta hänen sanojensa tarkoitus oli vain kiusata tätä. Vaikka nainen oli tullut katsomaan häitä pubiin, hän ei saanut katsettaan irti miehen silmistä. Aivan kuin tämä olisi naulannut silmänsä häneen. Alex muisti Danielin sanat edelliseltä pubireissultaan, vaikka olikin ollut vahvassa humalassa. Tämä oli sanonut hänen olevan kuuma, mutta monet sanoivat niin iskeäkseen, joten hänellä ei ollut mitään tietoa siitä, mitä mies tunsi häntä kohtaan ja nyt oli huono hetki selvittää asiaa.
|
|
|
Post by Chelsea on May 13, 2011 1:37:18 GMT 2
Daniel hymyili Alexille iloisesti kuullessaan tämän sanat. Hän oli osannutkin ottaa sanat vitsillä - jos Alex olisi ollut tosissaan, olisi naamassa luultavasti ollut kiukkuryppyjä tai muuta sellaista, joka olisi kielinyt toisenlaisesta tavasta suhtautua. Pian kasvoille levisikin jo virnistys, kun Daniel katseli Alexandraa. "Katoppa, niinpä tosiaan taitaakin löytyä", Daniel virnisti vielä ennen, kuin istuutui paikoilleen. Hän alkoi siemailla hiljalleen Gin&Tonicia, katsellen kirkkoon ahtautuvia häävieraita. Hitto vieköön, hehän tulivat kirkkoon paria tuntia ennen, kuin hääpari edes oli kirkon ovella - eikö vieraiden pitäisi päästä käymään vessassa, eikö heille tulisi kuuma? Daniel ei todellakaan olisi halunnut olla yksi häävieraista. Hän ei muutenkaan olisi varmasti osannut edes istuutua kahta tuntia paikoillaan, vain odottaen. "Mä en ymmärrä, miten noi ihmiset jaksaa odottaa. Tässä menee vielä pari tuntia, että itse pari tulee", Daniel marmatti hiljaisella äänellä. "Melkein tekis mieli karata johonkin hetkeks. Tuutko mukaan? Mennään tuolta takakautta, pari innin huonetta on vapaana. Voitais juhlia siellä muutama tunti ihan omineen, ilman näitä kääpiä", Daniel virnisti.
|
|
|
Post by Sinikeiju on May 13, 2011 1:50:59 GMT 2
Alex naurahti. Daniel oli aina ollut hyvää seuraa. Tämän seurassa ei ollut koskaan tylsää. Nainen siemaili juomaansa samalla, kun vilkaisi televisiota. Ei vieläkään merkkiäkään hääparista. Selostajat ja pubissa olijat vain kommentoivat häävieraiden pukuja. Alexia alkoi tylsistyttää. Hän ei ollut odottanut häiden katsomisen olevan näin puuduttavaa. "Totta puhuen, en mäkään. Mä en pystyis", hän vastasi huvittuneena Danielin äänensävystä. "Ootko sä joku ajatusten lukija? Mä meinaan just mietin, et vois kohta lähteä johonkin. Löytyykö juotavaakin?" Alex tiedusteli. Mies varmasti tajuaisi hänen sanojensa olevan myöntävä vastaus, vaikka ei ääneen sitä sanonutkaan. Jos ei tajunnut, niin sitten oli ihmettelemisen aihetta. Oliko Danielilla jotain mielessään?
|
|
|
Post by Chelsea on May 13, 2011 2:40:33 GMT 2
Virnistys vain tuli jostain - Daniel ei oikeastaan edes tiennyt, mistä. Oli oikeastaan aika huvittavaa, että heidän ajatuksensa osuivat niin helposti yksiin. Daniel nyökkäsi, mutta vahvisti elekielensä vielä sanoinkin. "Sitä varten muutamissa huoneissa on minibaarit", Daniel virnisti ja nousi seisomaan. Isän katse tiskin takana kohosi hänen nähtyään Danielin nousevan paikoiltaan. Dan ei kuitenkaan ollu tulossa takaisin töihin - ei todellakaan. Hän näytti Alexille, että tämä voisi mennä jo etukäteen ulos. Daniel itse kävi sillä aikaa pikaisesti tiskin takana hänen isänsä poistuttua takahuoneeseen, Dan otti tiskin alta heidän luultavasti suurimman huoneensa avaimen. Ennen kuin kukaan oli ehtinyt nähdä mitään, oli Dan jo kadonnut ulko-ovesta Alexin perään. "Pitää kiertää inn, että päästään takakautta", Daniel sanoi ja lähti kävelemään edeltä, drinkki yhä kädessään. Ei mennyt kauaakaan, kun rakennus oli kierretty ja Daniel oli avannut pubin takaoven. Sieltä pääsi suoraan huoneisiin johtavaan käytävään - Dan avasi perimmäisen huoneen oven ja antoi Alexin mennä edeltä huoneeseen. Vaistomaisesti Daniel vetäisi oven perässään kiinni ja rojahti lähes samalla hetkellä leveän sängyn toiselle puolelle, vilkaisten Alexiin. "Haluatko, että avaan telkkarin, vai haluatko vaan olla?" hän kysyi rennosti.
|
|
|
Post by Sinikeiju on May 13, 2011 23:17:38 GMT 2
"Onneksi on minibaarit. Eri asia onkin, että löytyykö sieltä mitään sopivaa juotavaa", Alex sanoi. Hänellä oli kokemusta minibaarien juomista. Hän oli joskus juonut sieltä kaiken alkoholin, mitä vain oli ollut ja olo oli ollut sen mukainen. Tällä kertaa pitäisi olla varovaisempi. Nainen nousi ylös ja lähti ulos pubista miehen mennessä käymään tiskin takana. Hän jäi odottamaan tätä ulkona. Ei kestänyt kauaa, kun Daniel tuli. Hän seurasi tätä rakennuksen toiselle puolelle, missä takaovi oli ja ovesta sisään käytävään. Alex asteli huoneeseen ja meni sängylle istumaan. Hän asetteli tyynyn niin, että pystyi nojaamaan päätyä vasten, mutta olemaan samalla rennosti. "Älä vielä avaa. Ei se vihkitilaisuus kuitenkaan ihan vielä ala." Hän halusi nyt vain nauttia Danielin seurasta, kun sai olla tämän kanssa kahden.
|
|
|
Post by Chelsea on May 14, 2011 15:35:51 GMT 2
Daniel oli hieman kummastunut siitä, ettei Alex halunnut televisiota vielä avattavan. Kulma kohosi aavistuksen verran, mutta millään muulla tavalla Daniel ei halunnut Alexin huomaavan hänen kummastumistaan. Sen sijaan Dan otti sängyllä paremman asennon ja asetteli tyynynsä osin niskansa ja selkänsä taakse niin, että Daniel saattoi retkottaa sängyllä puoli-istuvassa asennossa. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja jäi vain paikoilleen, vailla sen kummempaa tekemistä. Oikeastaan se oli tietyllä tavalla mukavaakin - saattoi vain antaa ajatustensa lentää ilman, että tarvitsi keskittyä mihinkään vaativampaan. Esimerkiksi työnteko oli jotain sellaista, jonka Daniel ehdottomasti laski itselleen vaativaksi. Dan painoi silmänsä vielä tiukemmin kiinni ja paranteli asentoaan yhä, kunnes oli omasta mielestään mahdollisimman rentouttavasti paikoillaan. "Mitä sä haluat tehdä, jos telkkari kerran pidetään kiinni?" Daniel kysäisi ohimennen, pienen hymynkareen leikitellessä suupielessä.
|
|
|
Post by Sinikeiju on May 14, 2011 16:44:04 GMT 2
Alex huomasi Danielin kulman kohoamisen, eikä yhtään ihmetellyt syytä. Hän halusi nähdä häät, mutta lähinnä pelkästään vihkimisen, muu osa niistä oli hänen mielestään tylsää. Kun kerta vihkiminen ei ollut vielä alkamassa, niin miksi avata televisio. "Väsyttääkö?" hän kysyi mieheltä huomattuaan tämän sulkeneen silmänsä muuttaen omansa asentonsa entistä rennommaksi. Nyt hän oli melkein makuuasennossa. "En mä tiedä. Onko sulla jotain ehdotusta?" Alex kyllä tiesi, mitä he voisivat tehdä, mutta piti ajatuksensa ominaan. Hän kun ei tiennyt, mitä Daniel ajatteli hänestä. Naisen katse harhaili toisen kasvoilla pysähtyen huulien kohdalle pidemmäksi aikaa ja siirsi sitten katseensa nopeasti muualle. "Mitä kaikkea minibaarista löytyy?"
|
|
|
Post by Chelsea on May 14, 2011 18:44:05 GMT 2
Daniel piti edelleen silmänsä kiinni, kuullessaan Alexin esittämän vastakysymyksen. Niin, olihan heillä toisaalta vaikka millaisia vaihtoehtoja. Daniel piti hetken luovan miettimistauon, ennen kuin vastasi. "Niin - no, mihin nyt yleensä tarvitaan mies ja nainen", hän naurahti kevyesti, puhtaan vitsaillen. Olihan hän tosiaan Alexille aiemmin sanonut tämän olevan kuuma, mutta hänellä ei ollut hajuakaan hänen ajatuksista. Kieltämättä Daniel oli hieman itsekin pihalla omasta tunne-elämästään. Toisaalta hän olisi voinut halutakin jonkin hieman pysyvämmän suhteen ja toisaalta hän ei kuitenkaan ollut varma, olisiko hän valmis yrittämään sitä. Hän ei nimittäin halunnut tuottaa toiselle osapuolelle pettymystä sillä, ettei hän pystyisikään suhteeseen. Joskin... Niin. Kyllähän hän ainakin saisi Alexista itselleen seuraa, varmasti jos vain muotoilisi sanansa oikein, mutta ei sekään ollut eettisesti oikein. Tarkalleen ottaen Daniel ei edes tiennyt, mitä hän Alexista halusi. Ystävän ainakin, se oli selvää, mutta hän saattoi olla kiinnostunut Alexista myös hieman syvemmässäkin mielessä. "Sieltä pitäis ainakin löytyä pieni pullo kuohuvaa", Daniel totesi hieman pohdiskellen. Venyteltyään hän nousi sängystä ja käveli minibaarille, ja aivan kuten hän oli aavistellutkin, kaapista tosiaan löytyi pullo shampanjaa. "Avataanko?" Daniel virnisti.
|
|
|
Post by Sinikeiju on May 14, 2011 20:42:57 GMT 2
Alex hymähti Danielin vastaukselle. Tämän vastaus antoi ymmärtää, millaista seuraa tämä halusi hänestä, mutta täysin varma nainen ei siitä ollut. Alex tiesi, mitä miehestä halusi, mutta se tuntui jäävän pelkäksi haaveeksi. Ehkä hänen vain pitäisi yrittää päästä ihastuksestaan ja etsiä joku toinen. Se ei tulisi olemaan helppoa, sen verran vahvat tunteet hänellä oli Danielia kohtaan. Hankalammiksi asian teki vielä se, että näkivät lähes päivittäin kylällä. "Avataan vain. Kuohuva kelpaa aina", Alex hymyili. Ehkä juominen auttaisi häntä unohtamaan toivottomat haaveensa. Haaveet, joista ei ääneen puhuisi. Hänen vain pitäisi pitää huoli, ettei joisi taas liikaa ja paljastelisi asioita, kuten viimeksi.
//lyhyttä//
|
|
|
Post by Chelsea on May 15, 2011 10:08:48 GMT 2
Daniel nyökkäsi ja sen enempiä sanomatta kävi hakemassa huoneen pienestä wc-tilasta käsipyyhkeen. Daniel oli onnistunut heiluttamaan pulloa sen verran, että se luultavasti kuohuisi yli. Äiti joka tapauksessa tappaisi Danielin, jos hän onnistuisi aiheuttamaan sotkua yhteenkään huoneeseen. Niin, ei Daniel oikeastaan tiennyt sitäkään, oliko joku varannut tämän huoneen tulevalle illalle. Onneksi kukaan ei kuitenkaan tulisi vielä lunastamaan huonetta, kaikki olivat kiireisiä katsellessaan häälähetystä. Meni hetken aikaa, kun Daniel taiteili shampanjapullon kanssa, mutta ihme kyllä hän sai kuin saikin sen auki. Jonkin kaapin perältä Daniel löysi kaksi lasia, jotka eivät tosin muistuttaneet hyvällä tahdollakaan shampanjalaseja. Mutta kyllä niistä juoman saisi juotua! "Otetaan vaikka - niin, mille?" Daniel pohti hetken päästä. Ikuiselle rakkaudelle? Tulevalle hallitsijapariskunnalle? Hänelle ja Alexille? Mille? Jokin oli saanut Danielin pääkopan sekoittumaan pahemman kerran.
|
|
|
Post by Sinikeiju on May 17, 2011 17:23:45 GMT 2
Alex katseli hiukan ihmetellen, kun Daniel meni wc-tilaan, mutta tajusi sitten, että shampanja saattaisi kuohua yli, niin oli parempi olla paperia, jolla pyyhkiä sitten. Nainen toivoi, ettei kukaan ollut varannut huonetta. Hän ei halunnut lähteä sieltä vielä, joten ei voinut kuin toivoa. Alex joutui miettimään, mitä vastaisi miehelle. Hän olisi halunnut vastata, että heille kahdelle, mutta ehkä se oli liikaa toivottu. "Tulevalle hallitsijapariskunnalle?" hän ehdotti, kun ei omaa toivettaan uskaltanut sanoa. Olisi ollut niin ihanaa juoda heille kahdelle, mutta siihen ei ollut aihetta, valitettavasti. Ehkä niin kävisi joskus, tai sitten ei.
|
|
|
Post by Chelsea on May 17, 2011 19:06:36 GMT 2
Daniel nyökkäsi pontevasti Alexin vastaukselle. "Tulevalle hallitsijapariskunnalle", hän sanoi, ja kolautti oman lasinsa Alexin omaa vasten. Ihme kyllä vanhemmat olivat onnistuneet valitsemaan minibaareihin suhteellisen hyvää shampanjaa - se ei saanut Danielia yökkimään heti ensimmäisen kulauksen jälkeen. Niinpä hän uskaltautui ottamaan vielä toisenkin siemauksen ennen, kuin laski lasin pöydälle ja jäi hetkeksi paikoilleen. Hän kääntyi katsomaan Alexia hymyssä suin - kyllä tämä aina pubissa työskentelemisen voitti, siitä ei ollut epäilystäkään. Ajatukset alkoivat harhailla vanhempiin asioihin - esimerkiksi siihen iltaan, jolloin Alex oli ollut hirvittävässä humalassa. Niihin tunnustuksiin. Jokin palanen kai loksahti paikoilleen - oliko siinä syym, miksi Alex silloin tällöin käyttäytyi hieman kummallisesti Danielia kohtaan? Kun Daniel oli vitsaillut hieman aiheeseen liittyen? Eihän Daniel ollut halunnut pahoittaa Alexin mieltä, ei todella. Daniel oli kuitenkin äärimmäisen huono pahoittelemaan mitään, eikä hän nytkään tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä tai sanoa. Helpointa ehkä oli vain näyttää avoimesti olevansa mies. "Sä olet muuten todella kaunis tänään", Daniel sanoi hiljaisella äänellä.
|
|
|
Post by Sinikeiju on May 17, 2011 19:35:50 GMT 2
Alex siemaisi lasistaan. Monet shampanjoista olivat pahoja, mutta minibaarissa ollut maistui hyvältä. Sellaiselta, jota joi mielellään enemmänkin. Hän joi lasinsa puolityhjäksi laskien sen sitten yöpöydälle vieressään. Nyt ei todellakaan juotu itseään humalaan, vaikka olikin perjantai. Oli vielä liian aikaista. Myöhemmin illalla voisi harkita asiaa paremmin, jos olisi sillä tuulella. Alexin ajatukset harhailivat siihen iltaan, jolloin oli ollut kunnolla humalassa ja oli mennyt tunnnustamaan tunteensa miehelle. Sitten tämä oli vitsaillut asiasta pahoittaen tahtomattaan naisen mielen. Hän tunsi poskiensa helottavan hiukan toisen sanojen johdosta. "Kiitti", hän mutisi hämmentyneenä. Nainen huomasi miehen siirtyneen lähemmäksi häntä. Hän puri huultaan kevyesti tajutessaan heidän välillään olevan vain muutamia senttejä. Hetken emmittyään Alex painoi huulensa kevyesti Danielin omille vetäytyen sitten kauemmaksi. Hän ei ymmärtänyt itseään. Mikä oli saanut hänet suutelemaan miestä, kun ei ollut edes varma, oliko toinen kiinnostunut hänestä samalla tavalla.
|
|